Sami Rinne Totuus on se, mikä miellyttää

Virallisen Suomen Suurin Valhe

Joskus vuonna 2005, josta tuntuu kuluneen kokonainen elämänikä, tutustuin tulevaan puolisooni Thaimaan koillisosassa, Isaanissa. Asuimme ja elimme yhdessä melko tyypillistä elämää. Viisumisyistä jouduin matkaamaan milloin minnekin uusimaan leimoja papereissani. Alkuaikoina pitkä viisumi oli lähinnä muodollisuus. Sittemmin papereita vaadittiin yhä enemmän.

 

Tuolloin alussa matkasimme myös tapaamaan sukulaisia ja sisarentyttöä. Kylä oli suomalaiselle lähinnä järkytys. Ei kunnallista vettä, ei sähköverkkoa eli noin 35 asteen kuumuudessa kaikki ruoka oli alttiina pilaantumiselle. Ainoa käyttövesilähde oli maahan kaivettu iso lammikko. Siinä kylvettiin, sen reunalla oli vessa/kylpyhuone. Samalla vedellä kasteltiin salaattipenkit ja siitä kävivät juomassa niin siat, kanat kuin lehmätkin.

 

Tulevan puolisoni sisarentytöllä oli selässään pahannäköinen ihotulehdus. Siitä lähti prosessi, jonka seurauksena otimme tuon silloin muutaman vuoden ikäisen tytön huollettavaksemme ja myöhemmin partnerini adoptoi sisarensa lapsen. Minulla ei siihen ulkomaalaisena ollut mahdollisuuksia.

 

Vuosien varrella keskustelimme muutosta Suomeen. Minä olin asian suhteen epäileväinen. Suuret kulttuuri- sekä kielierot ovat aina shokki. Olinhan tämän itse kokenut.

 

Nopeasti eteenpäin asiassa ja päätimme avioitua Suomessa. Tämä tapahtui vuoden 2017 syksyllä. Samalla minkä alunperin oli tarkoitus olla lomamatka, muuttui oleskeluluvan hakemiseksi. Kuvittelin naivisti, että 12 vuoden yhdessäolo ja sittemmin avioituminen vaikuttaisi positiivisesti oleskelulupapäätökseen. Nyt yhteinen tyttäremme on opiskellut jo vuoden suomalaisessa koulussa ja kielikin alkaa sujua. Maahanmuuttovirasto ei ollut laisinkaan kiinnostunut kokoamistamme valokuvista ja muista todisteista vuosien varrelta. Meille he olimme lähinnä byrokraattinen riesa, näemmä.

 

Tänään sunnuntaina sitten saimme tiedoksi päätöksen, että kumpikaan – ei virallinen puolisoni eikä yhteinen huollettavamme – saa jäädä Suomeen. Heidät siis karkoitetaan. Perusteena se, ettei kuulemma Suomen suurlähetystön leimaa ollut tyttäremme papereissa vahvistamassa syntymätodistusta tai huoltajan papereita. Näillä samoilla papereilla kuitenkin päästiin hakemaan viisumia ja silloin ne tuntuivat olevan kunnossa. Kun asiasta kysyttiin, pyysimme Maahanmuuttovirastoa tiedustelemaan virka-apuna thaimaalaisilta kollegoiltaan asioiden laitaa. Näemmä kiireet olivat niin suuret, ettei moiseen vuodessa riittänyt aikaa. 

 

Toisena perusteena on se, ettei tyttärellämme ole kuulemma siteitä Suomeen! Eikä kenties meihinkään, jotka olemme olleet ainoa hänen tuntemansa perhe reilun vuosikymmenen ajan?

 

Nyt päästään varsinaiseen otsikkoon, meille vakuutellaan hallituksemme ja median taholta, kuinka Suomeen tarvitaan maahanmuuttajia. Puolisoni on ammatissaan korkealle arvostettu osaaja ja nuoresta teinitytöstämme saattaisi olla tälläiseksi työvoimaksi tulevaisuudessa muutaman vuoden sisällä.

 

Kenelle tässä valehdellaan? Ketä tähän maahan halutaan, jos sellaisiksi ei kelpaa suomalaisen puoliso ja hänen adoptoimansa tytär? Puolisoni oli äärimmäisen pettynyt, koska on halunnut töihin koko tämän ajan. Kotimaassaan hän teki pitkiä päiviä ja oli arvostettu työntekijä. Mikä hän Suomessa on? Karkotettava ulkomaalainen?

 

Mihin tyttäremme tulisi palauttaa? Hänellä ei ole ketään muuta kuin me, joka hänestä pitäisi huolta. Isä on ollut kadoksissa kohta kymmenen vuoden ajan, äiti ei tunne tytärtään. Isoäiti on dementoitunut vanhus.

 

Koko oleskelulupaprosessi kesti yli vuoden. Virallisesti päätös oli tehty syyskuun lopussa, tiedon siitä saimme puolessavälissä lokakuuta ja virallisen tiedon tänään sunnuntaina. Passit takavarikoitiin, annettiin kuukausi aikaa hankkia liput uhkailuiden säestyksellä. Kuulemma, jos emme välittömästi osta lippuja takaisin kotimaahan, ei ole Schengenin alueelle pääsyä lähitulevaisuudessa.

 

Näin Suomi kohtelee omien kansalaisiensa perheitä. Samaan aikaan Virallinen Suomi valehtelee meille päin näköä. Ilmeisesti perheemme hajoaminen on jonkinlainen etu? Mitä tälläisellä luokattomalla toiminnalla tavoitellaan?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

27Suosittele

27 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (53 kommenttia)

Käyttäjän SamiRinne kuva
Sami Rinne

Fiilis on lähinnä järkytyksensekainen hämmennys. Suomi on paska maa suomalaiselle ja tämän perheelle.

Käyttäjän SamiRinne kuva
Sami Rinne

Erikoisin perustelu on karkoittaa pikkutyttö, kun ei ole kuulemma perhesiteitä, mutta samalla karkoittaa puolisoni kun hän samanaikaisesti sekä on että ei ole tyttöön perhesiteessä eli katsovat tytön tarvitsevan huoltajaansa. Puhdasta Kafkaa.

Käyttäjän jallerajala kuva
Jari Rajala

Erikoistapa on, voi hyvänen aika! Paperittomat partalapset, kenties sotarikolliset otetaan kyllä tänne sankoin joukkoon nurkkiin pyörimään, mutta puolisoasi ja adoptiolasta sitten ei?! Tee vaikka heti valitus Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen >>> https://um.fi/valittaminen-euroopan-ihmisoikeustuo...

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Suurimmalle osalle niistä saapuneista paperittomusta partalapsista ei kuitenkaan myönnetä turvapaikkaa, joten tilanne heidän kohdallaan on aivan sama. Ja toisaalta turvapaikan hakeminen on eri asia kuin muista syistä myönnettävä oleskelulupa. Siihen liittyy valvoitteita kansainvälisissä sopimuksissa.

Käyttäjän jallerajala kuva
Jari Rajala

Hyvä kun oikaisit faktoja, tunnekuohussa ei pitäis kirjoitella ;D

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka Vastaus kommenttiin #42
Käyttäjän jallerajala kuva
Jari Rajala Vastaus kommenttiin #43

Kiitos samoin verbaaliakrobaatti ;D

Käyttäjän SamiRinne kuva
Sami Rinne

Voihan tuosta valittaa. Suurin huoli on siitä, kuinka kauan valitusprosessi taas kestää. Yli vuosi odotettu. Hankala tehdä mitään ilman sotutunnusta ja työtäkään ei saa tehdä. Käsittämätön päätös.

Pekka Iiskonmaki

Miksi ette menneet naimisiin Bangkokissa?

Kyllä asia hoituu.

Parikymmentätuhatta asianajajalle ja kaikki on kunnossa.

Samoin kävi tuttavalleni.

Hän tosin oli lapsen isä, mutta ei sitä suomalaiset uskoneet.

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Ei Thaimaassa virallisesti naimisiin menoon tarvitse tollasia summia. Bangkokissa vaan asianomaiseen virastoon täyttämään paperit ja se on sillä selvä.

Käyttäjän SamiRinne kuva
Sami Rinne

Sen verran köyhä, ettei mihinkään pariinkymmeneentonniin ole varaa.
Naimisiin mentiin Suomessa, kun samalla näkivät kotimaatani, jossa eivät ennen olleet käyneet.

Pekka Iiskonmaki

#6
Nyt neuvon hieman.

Thaimaan kansalaiset ovat viisumivapaita Venäjälle.

Vaimo ja lapsi Venäjälle pariksi kuukaudeksi.

Sieltä saa hyvän asunnon 200-300/kk. Esim. Wiipurissa on halpoja asuntoja.

Sitten he hakevat Suomen viisumin Venäjältä ja tulevat takaisin.

Thaimaahan meno on lopun alkua.

Käyttäjän JaniPelkkala kuva
Jani Pelkkala

Itse avioiduin Koratissa 2007. Liitto vahvistettiin maistraatissa Suomessa ja toki siihen neljänteen turistiviisumiin laitettiin rasti kohtaan "emme ole avioitumassa Suomessa". Ilman tuota rastia vaimo olisi luultavasti edelleen Thaimaassa. Bangkokin lähetystö pompottaa mielivaltaisesti nykyään lähes jokaista Suomeen pyrkivää thaimaalaista. Täysin sairasta touhua. 2 vuotta taistelin vaimoni tyttären oleskeluluvan kanssa. Loppu hyvin kaikki hyvin. Voimia tarvitset niiden harmaahapsuisten kanssa. Ovat nimittäin omasta mielestään jumalasta seuraavia. Tsemppiä!

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Sellaista se on todellisuudessa se persujen taivastelema avoimien rajojen politiikka. Valita ihmeessa ja laadi perusteellinen faktoihin perustuva vastine.

Pekka Iiskonmaki

#8
Taas minulle uutta tietoa. Maahanmuuttovirasto on persujen miehittämä.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

En tiedä mistä olet moista uutta tietoa saanut. Et ainakaan minulta.

Käyttäjän PasiRipari kuva
Pasi Ripari

Hauskaa Kuikka. Persut eivät ole missään vaiheessa taivastelleet avoimia rajoja, vaan sitä kenelle ne ovat avoinna. Tässäkin tapauksessa nähdään miten mätää sirkusta täällä pyöritetään.

Mutta käännä nyt tämäkin täysin-muiden-kuin persujen rajapolitiikka persujen syyksi. Pakkomielteenomaista.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Kyllä "rajatkiinni" -liikkeen toimitsijat ovat pääosin persuja.

Tässä yhteydessä keihään kärki kommentissani ei niinkään silti ollut persuihin kohdistettu, vaan siihen väärään mielikuvaan, joka monille on tullut Suomen avoimista rajoista.

Pekka Iiskonmaki

#28
Juha Kuikalla on mielipide jokaiseen asiaan.

Monipuolinen ja tietoviisas henkilö.

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila

Olisi kannattanut hakea perheenyhdistämiseen/paluumuuttoon oleskelulupaa oleskelumaassa siellä solmitun avioliiton jälkeen puolisolle ja lapselle. Näin on neuvottu Shanghain pääkonsulaatista kun asiaa on kysytty ja ohjeet ovat myös suurlähetystön sivustolla.

Jos mahdollista (?), palatkaa Thaimaahan, rekisteröikää avioliitto vielä siellä ja hakekaa suurlähetystön kautta oleskeluluvat. Silloin on aikaa myös hankkia tarvittavat asiakirjat ja leimat papereihin. Yleensä henkilökunta myös neuvoo eteenpäin. Migri nuo luvat tietenkin päättää.

Olen kovasti pahoillani puolestanne.

Pekka Iiskonmaki

#11
Voihan avioliiton vahvistaa vaikka Pietarin lähetystössä, jos paperit on olemassa.

Ainakin Moskovassa on Thainmaan suurlähetystö, josta saa papereille vahvistuksen.

En tiedä tarkkaan tilannettanne, mutta ei se toivoton ole.

Vieläkö on aikaa saada paperit Helsingin lähetystöstä.

Pyytäkää karkoitukselle lykkäystä perhesyistä.

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila

Suurlähetystöjen sivuilla kehotetaan hakemaan oleskelulupaa jo oleskelumaassa ja vain poikkeustapauksissa muuttomaahan saavuttua. Olen näitä asioita jonkin verran joutunut Shanghaissa tiedustelemaan työn puolesta.

Käyttäjän SamiRinne kuva
Sami Rinne

Todella vaikea nähdä, mitä avioliiton vahvistaminen Thaimaassa auttaisi. Olemme virallisesti naimisissa Suomessa.

Kaikkein käsittämättömin osa tätä päätöstä juuri on se, että katsotaan viisitoistavuotiaan olevan sopiva karkoituksen kohteeksi, kun hänellä ei ole perhesiteitä Suomesssa. Kuitenkin samaan aikaan halutaan karkoittaa huoltajan kanssa, koska tuskin pärjäisi yksin. Eli sitten kun karkoitetaan lapsen kanssa, niitä perhesiteitä sitten ykskaks onkin olemassa?

Tämä koko päätös sotii omaa oikeustajuani vastaan sellaisella tavalla, että vihaksi pistää. Suomalainen virkamieskoneisto ei ole ilmeisesti ymmärtänyt oikeutta perhe-elämään eikä tunnusta perhesiteiden olemassaoloa.

Noiden siteiden osoittamiseksi olimme koonneet valokuvia menneiltä vuosilta, mutta ne eivät Migriä kiinnostaneet pätkääkään.

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila

Kysymys on puhtaasti byrokratiasta: noudatetaan viranomaisten haluamaa menettelyä: oleskelulupa haetaan lähtömaassa. En minä tätä kiusallani kerro, vaan kokemuksesta. Eräs tuttavani haki oleskelulupaa vasta Suomessa, naimisiinmenoa varten, ei myönnetty, palasi Kiinaan, sulhanen Suomesta perässä, menivät naimisiin, oleskelulupaa haettiin pääkonsulaatista Kiinassa, lupa tuli Migriltä kahdessa kuukaudessa.

Käyttäjän SamiRinne kuva
Sami Rinne Vastaus kommenttiin #19

Siitä lienemme samaa mieltä, että kyse on pelkästään ja vain byrokratiasta. Kuitenkin kyse omalla kohdallamme on omasta elämästämme ja perheestämme.

Suomalaisella ja hänen perheenjäsenillään on oikeus perhe-elämään ja perhesiteitä tulee kunnioittaa. Vuosikausien odottelu töihinpääsyssä ja muussa tuskin on kenenkään etu.

Kaipa se näille byrokraateille on tärkeintä, että kaikkia pykälien pilkkuja kunnioitetaan ja viisveisataan lain hengestä?

Sampsa Turunen

Kysyt mitä tällä tavoitellaan, no kostoa. Siitä että et ole kyennyt tarjoamaan suomalaisille naisille heidän ansaitsemaa elämää. Kas kun 40 korvilla ei peilikuva ja pankkitilin saldo miellytä, ja todetaan että eihän tää nyt ollutkaan ihan Kauniita ja rohkeita, niin se on sun syy.

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

Miten olisi turvapaikkahakemus?

Sen käsittely vie aikaa ja siitä voi valittaa yhä uudelleen ja uudelleen. Työt voi aloittaa kolmen kuukauden kuluttua, kun omat paperit on tallessa. Turviksilla on myös monia muita etuja.

Miehiä Suomeen voi tuoda vaikkapa liukuhihnalla, mutta ulkomaisen vaimon maahan tuominen on jo likimain rikollista toimintaa.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Hallitus haluaa Suomeen nimenomaan muslimeja ja mitä vähemmän koulutusta sitä halutumpi henkilö on kyseessä. Muutama vuosi sitten maasta karkotettiin vietnamilainen hitsari joka palkallaan elätti perhettään eikä siis saanut sosiaaliturvaa. Tällainen on kokoomuslaiselle ministerille huono maahanmuuttaja, ihannetapaus on nuori terve muslimimies joka muuttaa pääkaupunkiseudulle eikä varmasti työhön tule eläissään koskemaan eikä suomenkieltä opiskele.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Tää on taas tätä Makkosen normaalia valetta, mikä ei liity itse aiheeseen millään lailla. Kyse on lain tulkinnoista, eikä mistään uskonnosta.

Joskus toivoisi, että eräät avaisivat silmänsä.

Mutta jos on kapasiteetti rajallinen, niin se on ilmeisesti mahdotonta.

Jos on lusikalla annettu, niin ei voi kauhalla pyytää, ja sen nyt näkee melkein joka kommentista.

Joskus voi oikeasti hävettää, kun näitä aivopieruja joku lähimmäinen lukee.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Tulkinnasta, viranomaisten mielivallasta ja poliittisesta ohjauksesta tässä on kyse, laittomasti maassaoleville voidaan järjestää julkinen terveydenhuolto mutta jos ansaitsee itse elatuksensa niin voidaan karkoittaa. Aasialaiset ovat järjestään yritteliäitä työntekijöitä eivätkä raiskaa ja tapa suomalaisia.

Pekka Iiskonmaki

#20
Muslimit ei juo, lisääntyvät ja heistä ei ole haittaa työpaikoilla.

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Karkoitustoimenpide on liian raju toimi jos leima puuttuu tytön papereista. Tehkää siitä valitus maahanmuuttovirastoon. Onko karkoituspäätös jo tullut? Silloin ei saa karkoittaa, kun valitus on vireillä. Sitten hommatkaa se leima paperiin.

Valituksessa perustelkaa, että pidätte karkoitusta liian järeänä toimenpiteenä, kun pelkkä leima puuttuu, joka voidaan kuitenkin hoitaa kuntoon ja leiman puuttuminen ei ole kuitenkaan estänyt viisumin saantia.

Maahanmuuttajilla on ollut kaikenlaisia isompiakin epäselvyyksiä. Eräällä oli unohtanut hakea oleskelulupaa ja oli vuoden ilman sitä, tuli poliisilta varoitukset ja haki maahanmuuttovirastosta sitten uuden.

Papereiden kanssa pitää olla aina tosi tarkka, legalisoinnit ja viralliset käännökset sun muut pitää olla kunnossa.

Käyttäjän SamiRinne kuva
Sami Rinne

Tuntuu tosiaan, että kysymys on pilkunpaikasta. Huomenna kyselyitä lakia paremmin tuntevilta. Käsittääkseni täytyy hankkia erikseen karkotuksen estämiseksi toimeenpanokielto ja erikseen valitus.

Työllistävä vaikutus ainakin. Vuodessa eivät saaneet selville, ovatko tytön paperit ja allekirjoitukset niissä aitoja. Virallistetut käännöksetkin oli tarjota.

Kiusanteolta ja tahalliselta julmuudelta tämä tuntuu.

Käyttäjän janikorhonen kuva
Jani Korhonen

Kiusanteolta tosiaan vaikuttaa. Toivottavasti ehditte kuukauden aikana tai saatte valituksesta lisäaikaa ehtiä hakemaan sen vaaditun leiman Suomen suurlähetystöltä Thaimaasta.

Käyttäjän jonirikkola kuva
Joni Rikkola

EI Suomen virastot toimi lakien mukaan, vaan johtajien ohjeistuksen mukaan. Ensin on lopputulos, joka haluataan ja sitten siihen etsitään keinot. Olkoon se sitten KELA tai mikä tahansa virasto. Miksi luulette, että keskustalla ja kokoomuksella on aina kiima näitä poliittisia virkoja jakaa ja miksi SOTEn maakuntamalli on niin tärkeä. Lain säädäbtä ei ole tärkeä asia vaan lain kiertäminen.

Tärkeää ei ole, mitä laissa lukee, vaan se kuka ja miten sitä sovelletaan.

Käyttäjän Ukkram09 kuva
Markku Laitinen

Toit väärää sukupuolta olevan partnerin, ei tänne haluta kuin nuoria miehiä ja siksi migri on miehitettykin naisvaltaisesti. Olisikin kutkuttava tilanne, jos olisi tapaus, joka on identtinen sinun tapauksesi kanssa ja tuotu partneri olisikin mies. Olisiko hänellä vastaavat ongelmat, vai sujuisiko asiat hiukan myönteisemmin? Ja ihan sama, olisiko tuoja mies kuten sinä tai nainen.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Thaimaalaiset vaimot ovat hyvin suosittuja ja yleisiä ja heitä asuu paljon Suomessa.

Pekka Iiskonmaki

#31
Osaatko Juha kertoa kuinka paljon heitä jo on Suomeen rantautunut?

Käyttäjän Ukkram09 kuva
Markku Laitinen

Useammalla tutullakin on thaimaalainen vaimo ja varmaan kaikilla on ollut jonkinlaisia hankaluuksia saada heidät tänne asumaan. Tätä on vaikea ymmärtää siinä mielessä, kun rajat ovat auki lähes kaikille.

Olisi muutamia hauskoja juttuja kerrottavanakin, mutta ne ovat liian pitkiä tälle palstalle. Pidän kuitenkin uskomattomana esimerkiksi kummituksiin uskomista.

Käyttäjän SamiRinne kuva
Sami Rinne

Eikö lain pitäisi olla sama kaikille - sukupuolesta riippumatta? Tai etnisyydestä?

Itse koen, että migriä ei kiinnostanut pätkääkään perheemme tai nuoren teinimme tilanne. Mentiin vuosi virkarattaita pyöritellen eikä saatu yhdestä leimasta edes selkoa.

Uskomaton ja totaalisen tehoton laitos!

Käyttäjän Ukkram09 kuva
Markku Laitinen

Viranomaisen tärkein tehtävä on taata töitä muillekin viranomaisille, ei järjen käyttö tai se mikä olisi oikein. Siksi kansalaiset ovat viranomaisten pomputettavina mahdollisimman pitkään. Jos asiat käsiteltäisiin kuten ne pitäisi, ei meillä tarvittaisi valtavaa virkamiesarmeijaa.

Suomessa kansalainen on viranomaisten kiusattavana vauvasta vaariin.

Käyttäjän MiksuVes kuva
Mikael Vestama

Lain noin periaatteessa pitäisi olla sama kaikille, mutta ongelma tässä tilanteessa on että nämä kaksi ovat ensinnäkin väärää sukupuolta ja pahimpana kaikesta se että edustavat täysin väärää uskontoa. Mikäli he sen sijaan olisivat 30-vuotiaita ISIS-taistelijoita Lähi-Idästä/Afrikasta, jotka ovat "hukanneet" paperinsa Välimereen vaikka onneksi iPhonensa saivatkin pelastettua ja jotka täällä esiintyisivät 14-vuotiaina yksintulleina "sotaa ja vainoa" paenneina lapsosina niin Migri paapoisi heitä maasta taivaaseen ja Suomen kansalaisuuskin olisi heille jo myönnetty. Näin se menee meillä nykyään.

Käyttäjän PetriHmlinen1 kuva
Petri Hämäläinen

Ks. vastineeni alla. Sinä olet väärää sukupuolta eli mies. Ja puolisosi on väärää sukupuolta eli nainen. Ei käy.

Sinä olet riistäjä ja vaimosi on riistettävä. Olette molemmat epäkelpoja ja siksi ette tervetulleita suomalaiseen yhteiskuntaan.

Jos tulija olisi muslimimies ja vastaanottaja olisi nainen, olisitte molemmat lämpimästi tervetulleita. Ensiksi mainittu olisi auttaja ja jälkimmäinen autettava. Molemmat lämminhenkisiä hyväntekijöitä.

Miksi tämä on jotenkin jollekin epäselvää?

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund

Helikopteri onnettemuudessa menehtynettä jalkapallojoukkueen Leicester Cityn omistajaa pidrettiin Englannin Valioliigan parhaana omistajana. Meille suomalaisilla olisi paljon opittavaa aasialaisesta, varsin hienotunteisesta kulttuurista ja käytöistavoista ja myös muista meille vieraista kulttuureista yleensäkin jos aiomme yhä globalisoitumassa maailmassa jotenkin tulevaisuudessa pärjätä.

Käyttäjän vheinonen802 kuva
Viljo Heinonen

Suomen pitää muuttaa siirtolaispolitiikkaansa täysin. Totta kai on tasrkistettava, että henkilö on se, miksi hän on itsensä ilmoittanut. Nykyaikana on helppo tarkistaa, onko muun maan kansalainen syntyjään suomalainen. Vaikka ruuhkaa olisi, riittää tarkistukseen maksimissaan pari päivää. Sen jälkeen ei saa olla mitään verukkeita eikä syrjintää.

Pakolaipolitiikkaa pitää myös muuttaa ja lopettaa pakkopalautukset. Ainoastaan sakkoja suurempiin rikoksiin Suomessa syyllistyneet ja tuomitut voitaisiin karkottaa. Kaikki muu paluu pitää olla vapaaehtoista.

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila

”Ainoastaan sakkoja suurempiin rikoksiin Suomessa syyllistyneet ja tuomitut voitaisiin karkottaa. Kaikki muu paluu pitää olla vapaaehtoista.”

Tämän mukaan koko oleskelulupa- ja turvapaikkamenettelystä pitäisi luopua. Ihanko tosissasi tarkoitit näin?

Käyttäjän PetriHmlinen1 kuva
Petri Hämäläinen

Sami -

Nyt et erota metsää puilta.

Ei Suomeen kaivata yhtä ainutta ulkomaista naista. Tulijan pitää olla mies, mieluummin muslimi ja mieluummin väkivaltainen.

Muslimiväestön siirron syyt lähtevät näistä kolmesta perussyystä.

Sotaa pakeneva tai työhön hakeutuva ukrainalaisnainen tai kambodjalainen nainen ei kelpaa. Filippiinikokki ei kelpaa. Saati sitten thaimaalainen puoliso. Ei käy.

Käyttäjän anitaorvokki kuva
Anita Koivu

Todella järkyttävä tilanne! En ole perehtynyt asioihin vaikka siskoni pojalla onkin täällä Suomessa thaimaalainen vaimo ja yhteinen lapsi.
Näitä virkamiehiä ( yleensä naisia) on turha syyttää. He toimivat omien sääntöjensä mukaan mikäli haluavat oman työnsä säilyttää. Näitä "hulluja" määräyksiä voi muuttaa vain eduskunta. Syyttävä sormi sinne päin!
Olin päättänyt, etten lähde mihinkään oikeustaisteluihin vaikka syytä olisikin. Kuitenkin jouduin tilanteeseen, jossa otin yhteyttä oikeusaputoimistoon ja asia hoitui. En luota rahastaviin lakimiehiin tai -naisiin mutta koska olet Suomen kansalaisen kehottaisin ottamaan yhteyttä kotikuntasi oikeusaputoimistoon niin sieltä saat parhaat ja rehelliset neuvot miten edetä omassa asiassasi.

Käyttäjän JukkaSarre kuva
Jukka Sarre

Poikani syntyi 2016 Rovaniemellä. Hän ei ole saanut suomen kansalaisuutta koska VAIN ISÄ (näin lukee kirjoitetussa laissa) on syntyperäinen suomen kansalainen. Suomi kyllä julistautuu yhdeksi maailman tasa-arvoisimmista maista. Niin kauan kuin meillä ei ole kyvykästä ja toimivaa poliittista johtoa olemme tuuliajolla.

Käyttäjän HelenaSolin kuva
Helena Solin

Tunnen useita Thaimaasta, Filippiineiltä tai Vietnamista muuttaneita vaimoja.
Kaikki käyvät Suomessa nykyään työssä tai toimivat yrittäjinä.
Ketään ei ole uhattu karkottaa.

Ero pakolaisiin on tietysti se, ettei paluu kotimaahan ole turvallisuusuhka.
Thaimaassa ei ole väkivaltaista konfliktia eikä vaimo tai tytär kuulu mihinkään uhattiin vähemmistöön.

Silloin pykälät ovat juuri näin älyttömiä.

Tämä on kuitenkin hyvä havaintoesimerkki siitä, mihin tarkat maahantulopykälät metkitsevät.
Jos maahanpääsyn ehdoton ehto olisi suomalainen puoliso , työpaikka ja turvattu toimeentulo x vuodeksi, mitä tapahtuisi, kun tulee ero tai menee työpaikka ?
Jos nyt jätettäisiinkin kaikki turvaa tarvitsevat oman onnensa nojaan.

Ps . Kyllä niitä muslimipuolisoitakin karkotetaan. Ja pitkistä liitoista.
Jopa muslimilapsia.

Käyttäjän PetriHmlinen1 kuva
Petri Hämäläinen

Irakissa ei ole mitään väkivaltaista konfliktia, maahan saapuneet eivät kuulu uhattuun vähemmistöön ja paluu ei ole turvallisuusuhka. Paitsi jos olet tehnyt rikoksia ISIS:in tai jonkun muun lukuun.

Kuitenkaan palauttaminen ei onnistu 20000 irakilaiselle Suomessa.

Koistinen Artsi

Taikuista adoptiopaperit englanniksi, oikeaks todistus..ja legalisointi..
sitten Suomessa adoption vahvistus korkeimmalta oikeudelta. Aikaa vei n. puol vuotta.

Käyttäjän SamiRinne kuva
Sami Rinne

Vielä selvyyden vuoksi asia, jonka vuoksi Maahanmuuttoviraston pyyntöä oli mahdoton toteuttaa muuta kuin virka-apuna.

He vaativat siis legalisoimaan adoptiopaperin ja syntymätodistuksen, joista molemmista oli jo englanninkieliset vahvistetut käännökset leimaamalla ne Suomen suurlähetystössä Bangkokissa.

Monissa muissa maissa ja yhteyksissä legalisointi on melko suoraviivaista ja selkeää toimintaa, mutta Suomen suurlähetystö on ottanut asiaan toisenlaisen käytännön, mitä laki ei suinkaan velvoita. He vaativat asianosaisen henkilön itsensä paikallaoloa eli he eivät suostu leimaamaan virallisia todistuksia, vaikka yleensä asia tapahtuu esimerkiksi valtuutetun henkilön tai valtakirjan avulla.

Ulkomaalaislaki 50 pykälä 1. momentti kuitenkin sanoo: Suomessa asuvan Suomen kansalaisen perheenjäsenelle myönnetään perhesiteen perusteella oleskelulupa Suomessa tai ulkomailla haettuna.

Suomen suurlähetystö sooloilee ja kiristää hakemaan oleskelulupaa Thaimaassa, vaikka laissa on selkeästi sanottu hakemisen olevan mahdollista myös kotimaassa.

Samoin on mielestäni käsittämätöntä päätöksen väite, että lapsella olisi enemmän siteitä Thaimaahan kuin meihin, hänen perheeseensä. Me olemme ainoa perhe jonka hän on tuntenut yli 12 vuoden ajan.

Ilmeisesti Suomessa virkamiesten innokkuus tulkita pykälienpaikkaa voittaa ihmisten auttamisen? Näin sen ainakin itse koen. Mielestäni asian tulisi olla päinvastoin ja vähintään vaatia heitä kuulemaan itse lasta, jota asia koskee. Nythän ei kukaan ole mitään lapselta itseltään kysynyt eikä sen puoleen meiltäkään.

Tiina Häkkinen

Sami valittakaa ihmeessä päätöksestä, ilmeisesti joku migrissä tai Thaimaan lähetystössä on ottanut herneen sieraimeen.

Toimituksen poiminnat